Päisti 2019: Salonen kolmas A2-luokassa!

19.03.2019

WhatsApp_Image_2019-03-18_at_14.09.19.jpeg

Jani Salonen Päitsillä 2019. Kuva: Hinni Harju

Päijänteen Ympäriajo ajettiin jo 84:n kerran kaksi päiväisenä kilpailuna 16.-17.3. Lunta riitti tänäkin vuonna Päijänteen Ympäriajon reiteillä, mutta nollakeli tarjosi kosteat olosuhteet varsinkin lauantaina, jolloin kilpailujoiden urakkaa oli vaikeuttamassa ajoittaiset räntäsateet. Sunnuntaina puolestaan lumen määrä väheni Etelä-Suomeen päin mentäessä, mutta kosteat olosuheet jatkuivat. Päijännettä kiertämässä nähtiin yhteensä 148 kuljettajaa. 

A1-luokassa Joni Kaivolainen kaasutteli oman luokkansa lopputuloksissa neljänneksi, ollen luokkansa tuloksissa niin lauantaina kuin myös sunnuntaina neljänneksi nopein. Yleiskilpailun lopputloksissa Kaivolainen sijoittui kahdeksanneksi. 

A2-luokassa Jani Salonen ajoi lauantaina oman luokkansa kolmanneksi ja sunnuntaina neljänneksi. Viikonlopun yhteistuloksissa Salonen sijoittui upeasti Päitsin A2-luokan kolmanneksi. Yleiskilpailussa Salonen oli 11:sta. 

-Päijänne kierretty jälleen ja ihan hyvät fiilikset jäi. Lauantaina oli alku turhan varovaista mutta loppua kohti meno parani. Sunnuntai oli koko päivän aika tasaista ajamista, Lahden eteläpuolella alkoi meno vähän tökkiä kun lumi väheni mutta yllättävän hyvää vauhtia pystyin ajamaan myös viimeiset pätkät. Tuloksena lauantaina A2 luokan 3. ja sunnuntaina 4. Viikonlopun kokonaistuloksissa oman luokan 3. ja yleiskilpailun 11. Kiitos huolto, sponsorit ja kaikki reitin varrella kannustaneet, Salonen kiitteli. 

V50-luokan lopputuloksissa Veli-Matti Lahovuo sijoittui sijalle 11. 

Kuntoluokassa Sysmän Moottorikerhoa oli edustamassa Huuskolan Tuomas. Tuomas sijoittui kuntoluokan lopputuloksissa seitsemänneksi. 

Päijänteen Ympäriajon TULOKSET

06.05.2019Viron endurosarjan 2.osakilpailu: Joonas luokkavoittoon!
06.05.2019Enduron kauden ensimmäinen kesäkisa takana!
29.04.2019Panssari CC taputeltu!
22.04.2019Viron endurosarja: Joonas voittoon ja Rasmus kolmas.
19.03.2019Päisti 2019: Salonen kolmas A2-luokassa!
03.03.2019SM-sarjan kauden toinen kilpailu ajettiin Kangasalla 2.3.
17.02.2019Mannila kuudes U20-luokan toisessa SM-sarjan kilpailussa.
17.02.2019Päitsin MK13 tutustumisajot kuljettajille!
10.02.2019Enduron SM-sarja käyntiin Mallusjoella!
28.01.2019Kauden toinen kilpailu, XI Karkkila Sprint Enduro kaasuteltu 26.1.

Siirry arkistoon »